Puheenjohtajan terveiset

Arvoisa vierailija, tervetuloa Tuonosen Sukuseura Ry:n kotisivuille

Sukuseuramme toimii Tuonosten yhdyssiteenä jäsenistöömme, suorittaa sukututkimusta sekä tukee Tuonosten omaa sukututkimusta. Tämän sivuston avulla haluamme päästä aiempaa paremmin jäsenistömme lähelle ja ulottuville. Toivomme kuitenkin, että kaikki löytäisivät jatkossa sivuiltamme tarvitsemansa informaation. Satunnaiselle sivustolla vierailijalle tarjoamme yleiskuvan Tuonosista, jäsenistölle infon seuran toiminnasta ja tuloksista sekä hallitukselle ajantasaisen tiedon tilanteesta. Olemme kiitollisia asianmukaisesta palautteesta.

liikkuu


Esi-isämme luuluvat todennäköisesti niihin karjalaisiin, jotka Käkisalmen pääpiirteiseltä alueelta siirtyivät syvälle Pielisen-Karjalan erämaihin Novgorodin verotusta pakoon. Ruotsin laajentuessa Pohjois-Karjalaan 1500/1600-lukujen vaihteessa Tuonosia oli vahva keskittymä Rääkkylän Rasivaarassa. Ruotsin yhden (luterilaisen) kirkon politiikka, vahva verotus ja ruptuurisota aiheutti väestössä "ison repeämän" ja paljon ortodoksista alkuperäisväestöä siirtyi Venäjälle. Tuonosiakin lähti.  Sukutiedostomme  kantaisä Kuisma suuntasi kuitenkin poikiensa kanssa pohjoiseen Juuanjoen suuhun ja Sorveukseen, josta edelleen Kajooseen ja Petrovaaraan v:n 1650 jälkeen.


Tämän hetken tärkein projektimme on päivittää sukutiedostoamme, erityisesti viimeisten vuosikymmenten ajalta. Vastuullisia toimijoita ovat ensisijaisesti hallitus ja muutama entinen jäsen sekä pari-kolme suvustaan kiinnostunutta henkilöä (ks täältä).Toivomuksemme on, että te, arvoisat sukulaisemme toimittaisitte perhetietojanne em. yhteyshenkilöiden kautta tai suoraan sukutietovastaavalle. Lähinnä henkilöresursseistamme riippuu, kuinka kattavasti tietoja saadaan koottua. Tutkiminen painottuu ymmärrettävistä syistä tutkijan lähipiiriin ja suoriin esipolviin. Osallistumalla varmistat, että haluamasi tiedot esiintyvät sukutiedostossa haluamassasi muodossa. Me hallituksessa toivomme voivamme päivittää tiedostoamme ja korjata sen puutteita merkittävästi v. 2015 ja alkuvuoden 2016 aikana. 


Puheenjohtaja Sippo Ryynänen