Tuonosen Sukuseura ry

Sukuseuramme on perustettu 12.7.1986 Juuan Piitterissä. Halu sukuseuran perustamiseen on ollut vahva, sillä osanottajia perustavassa kokouksessa on ollut noin 150. Ja jäseneksi liittyneitä jo ensimmäisen toimintavuoden aikana toista sataa! Yhdistysrekisteriin seuran nimeksi on merkitty Tuonosen Sukuseura ry.

Viesti puheenjohtajalta

Tervetuloa tutustumaan Tuonosten nettisivustolle! Niinkuin yllä olevassa kirjoituksessa lukee, on sukuseuran alkutaival ollut innostunut ja tarpeellinen. Isot ikäpolvet ovat saavuttaneet korkean iän ja moni on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nykyiset ikäpolvet ovat pienempiä, mutta ajan kuvaan liittyen tiedon haku ja löytäminen on helpottunut internetin ja sähköistymisen myötä. Tänään voi etsiä tietoa suvusta lähtemättä kotoa! Sukuseuran hallitus ja aktiivinen jäsen Hannu Nurmi tekevät työtä sukuteoksen eteen. ”Sukukirjasta” voi tulla aluksi sähköinen versio luettavaksi. Nällä näkymin oikean kirjan teettäminen maksaisi meille liian paljon. Olemme erittäin kiitollisia edellisille hallituksille ja sukuaktiiveille jo kerätyistä sukutiedoista!

Puheenjohtaja Sari Nevalainen

TUOTTEET

Tuononen viiri

Anna lahjaksi arvokas sukuviiri. Viirin pohjaväri on valkoinen, teksti ja T-kirjain sekä tupsut vihreät, tähkät ja kanto juurineen mustat. Hinta käteisellä maksettaessa 40€, postin kautta lähetettäessä 50€.

Tilauksia otetaan vastaan puh. 0400 626 875 tai vaihtoehtoisesti liisa.laasonen@gmail.com

Tuononen kupit

Muki valkoinen 15 €, ei postimyyntiä.

Yhteydenotot ja tilaukset Anne Tuononen: 

leijona41@outlook.com tai puh. 050 373 4236

Tuononen T-paidat

Naisten T-paita oliivinvihreä (95 % Cotton, 5 % elastan) 25€ + postimaksut 5 €.

Yhteydenotot ja tilaukset Anne Tuononen: 

leijona41@outlook.com tai puh. 050 373 4236

 

Tuononen T-paidat

Miesten T-paita oliivinvihreä (95 % Cotton, 5 % elastan) 25€ + postimaksut 5 €.

Yhteydenotot ja tilaukset Anne Tuononen: 

leijona41@outlook.com tai puh. 050 373 4236

 

Tuononen mangneetti

Jääkaappimagneetti 5 € + postimaksut 5 €. 

Yhteydenotot ja tilaukset Anne Tuononen: 

leijona41@outlook.com tai puh. 050 373 4236

Tuononen pipo

Pipo harmaa (95 % Cotton, 5 % elastan) 15€ +postimaksut 5 €.

Yhteydenotot ja tilaukset Anne Tuononen: 

leijona41@outlook.com tai puh. 050 373 4236

Sukuseuran tapahtumat