Tarinoita

Viehka

Nykyisen Toivolan tilalla Polvelan kylässä, oli ennen vanhaan talona Niilo Tuonosen talo, jossa oli emäntänä Mari, Iiikanimeltään Viehka, mistä syystä taloakin ruvettiin kutsumaan Viehkalaksi. Kun meni taloon, huomasi heti, että emäntä on "nimensä väärti". Eläimille hän ei tahtonut antaa ruokaa, vaikka niitä oli talossa. Talonväen syötyä sivasteli emäntä käsiänsä vastakkain kutsuen koiran luokseen: ‑ Must' se, Must' se.

Tämän jälkeen potki sitä hätistäen: ‑ Siti hiiteen, jo out suanna.

Jos vieras tuli taloon, pyysi emäntä heti talonväen syömään ruvetessa veitsen vieraalta lainaksi, söi välillä ja puuhaili yhtä ja toista, taas söi, ettei tarvinnut antaa veistä vieraalle takaisin.

Kun Viehka oli kylässä käymässä, oli aina varottava, ettei hän jotain varastaisi. Kun käskettiin juomaan kahvia, oli hänellä toinen käsi esiliinan välissäja sinnehän aina pisti sokeripalojaja vehnäspalasia salapäiten, joita kahmoi aina runsaamrnin kuin on tavallista kahvivieraille.

Lähtiessään, jos vain suinkin pystyi, otti hän kaikenlaista kimpsua matkaan, eräänkin kerran lihakukon uunin suusta, joka oli hauturnassa.

Erään kerran oli Viehka varastanut rekiryijyn lukkarin kotoa. Talvella oli Viehkalassa kinkerit. Kun lukkari meni talliin, huomasi hän heti ryijynsä talon hevosen selässä. Lukkari rupesi isännältä kyselemään, mistä se on tänne ilmestynyt, kun se kotoa hävisi. Isäntä, joka oli rehellinen ja kunnon mies, aavisti asian ja sanoi: ‑ Mistä se tuo Mari niitä aina saanee. Isännän piti luovuttaa ryijy lukkarille ja maksaa vielä sovintoa.

Erään kerran tultiin naapurista hakemaan sianporsasta, jonka hinta oli yksi hopeamarkka. Kun odottaja antoi kaksi markkaa, rupesi emäntä kiittelemään ja onnittelemaan hoilottaen: ‑ Kasvakoon isoksi, kasvakoon kookkaaksi tuo teijän porsas.

Kun ostaja huomautteli markasta, jota odotti takaisin, emäntä vain kiitteli ja onnitteli yhä kovemmin ja vieras läksi markatta.

Vaikka Viehkala oli kylän suurin talo, ei sinne saanut tavallisia työmiehiä: milloin mustalaiset, milloin kulkujätkät olivat talossa renkeinä. He veivät talosta lähtiessään salaa hevosia tai muuta tavaraa palkkana. Erään kerran oli talossa renkeinä kaksi hupsua, Heikkejä molemmat. Oli jo useamman päivän ruoka ollut huononlaista. Heikit olivat ottaneet kiinni ison sian, pistäneet sen elävänä kiehuvaan muuripataan ja vuorotellen taratelleet:

‑ Kyllä on lihhoo, kyllä on lihhoo. Menneet sisälle ja sanoneet emännällekin:  On lihhoo.

Kun Viehkalassa lämmitettiin saunaa, ei Viehka milloinkaan tahtonut antaa puita tarpeeksi asti, kävi aina vetämässä liikoja halkoja uunistakin pois, sammutteli ne ja vei pinoon. Kerran nämä edellä mainitut Heikit lämmittivät saunan niin kovasti, että pihka rupesi seinistä kiehumaan. Tuli kylpy‑aika, ja emäntä meni ensimmäisenä saunaan. Heti jälestä rengit. Toinen otti hevos­pistokkaan ja meni saunaan sisälle. Toinen rengeistä jälessä viskasi kiukaalle ison korvollisen vettä. Toinen pistokkaalla suimimaan pitkin emännän selkää ja sivuja eikä ennen lopettanut ennenkuin sai emännän lupaamaan, että antaa aina tarpeeksi puita. Monet kerrat sai Viehkan mies käydä vankilassa eukkonsa tekeleistä, kun oli niin hyvänahkainen mies, ettei antanut eukkonsa kärsiä tekeleitään.

Kirjasta; Hullunkirjoissa näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen

Kauko Juntunen PK 32: 5701. 1938.