Uutiset

Tuonosen suvun kesätapahtuma 8.7.2017

Sukuseuramme perinteistä kesätapahtumaa vitettiin tänäkin vuonna perinteisenä ajankohtana eli heinäkuun toisena lauantaina. Tapahtumapaikka oli tällä kertaa Kaavin kirkonkylä. Sää sattui olemaan jopa hyvä viime kesän sääksi, koska oli oli kohtuullisen lämmintä eikä satanut.

 

Sukutapahtuma aloitettiin klo 14.00 Kaavin kirkossa, jossa laulaja Petri Laaksonen esiintyi säestäjäryhmänsä kanssa. Tämä konertti oli osa kunnan 4-päiväistä kesätapahtumaa ”Kuavin kuhinat”. Kaavin kirkkohan on varsin uusi, joka rakennettiin entisen vuonna 1980 tulipalossa tuhoutuneen kirkon tilalle. Konserttiyleisöä oli paikalla noin 250 henkeä, jotka vaikuttuivat esityksestä ja esiintyjästä, joka avasi muutamilla lauseilla kunkin laulun taustoja.

 

Reilun tunnin kestäneen konsertin jälkeen siirryimme vajaan kilometrin päähän varsinaiseen yhteistapaamiseen vajaan kilometrin päähän Rantatie 6:een Kuittisen Kukka-, Hautaus- ja Juhlahuoneistoon. Ilmoittautumisten jälkeen nautimme huoneiston haltijan valmistaman maittavan lohikeiton.

 

Lounaan jälkeen Kaijan toimiessa tapaamisen juontajana sukuseuramme puheenjohtaja Liisa toivotti muutamin sanoin tervetulleiksi osanottajat, joita oli n. 45. Tämän jälkeen Kaavin kunnan edustaja Helena Miettinen antoi tiiviin tietoiskun Kaavin kunnasta.

 

Seuraavaksi sukuseuran hallituksen jäsenet esittäytyivät antaen lyhyen kuvauksen itsestään, minkä jälkeen myöskin muut kesätapahtumaan osallistajat esittäytyivät vastaavalla tavalla.

Ohjelmassa seuraavana oli vuorossa sukuseuramme edellisen puheenjohtaja Sippo Ryynäsen esitys laatimastaan selvityksestä Tuonosen suvusta ja sen haarautumisesta ja mahdollisista yhteyksistä koskien lähinnä 1660-1700-lukua.

 

Kakkukahvien jälkeen suoritettiin ilmoittautumisen yhteydessä myytyjen arpojen voittoarvonta. Ilta oli jo kulunut niin pitkälle (lähes klo 19), että suunnitelmassa olleista kesäleikeistä luovuttiin yhteisellä päätöksellä. Puheenjohtaja Liisa kiitti päätössanoissa osanotosta ja kertoi kesätapahtuma -perinteen jatkuvan tulevanakin kesänä.

Tulosta Sähköposti