Viime kesäksi suunniteltu sukutapaaminen Honkavaaran Perinnepihassa jäi koronan pelossa pitämättä. Nyt koronatilanne näyttää lupaavalta ja sallii sukutapahtuman pitämisen. 

Paikaksi valittu Honkavaaran Perinnepiha sijaitsee 6-tien varrella, os. Rekivaarantie 22. Joensuusta matkaa etelän suuntaan on noin 25 km.

Perinnepiha on nimensä mukainen ja soveltuu hyvin sukutapaamispaikaksi. Paikka henkii historiaa. Honkavaaralle 1600-luvulla perustetun maatilan pihapiirin vanhat rakennukset ovat 1800-luvun puolivälistä. Tilalla on aikoinaan toiminut kestikievari, jossa Elias Lönnrotkin on yöpynyt runonkeruumatkallaan. Tunnelmallisen perinnepihan viereiseen Pyhän Johannes Kastajan tsasounaan on myös mahdollista tutustua. Pääsymaksun sinne maksaa sukuseura.        

perinnepiha      perinnepiha2

Tämän hetkisen tiedon mukaan tilaisuuteen voidaan ottaa 60 osallistujaa (75 % paikkojen enimmäismäärästä). Aloitamme sukutapaamisen klo 14 omakustanteisella ruokailulla. Ruokana on kanapataa ja kasvisvaihtoehtokin on mahdollinen. Ruuan hinta sisältäen kahvit leivonnaisen kera on 20 €, lapset 4-12 v. puoleen hintaan ja alle 4 -vuotiaat maksutta.

Ohjelmassa on ruokailun ja kakkukahvien lisäksi musiikki- ja huumoriesityksiä, kirjoituskilpailun palkintojen jako, arpajaiset, tsasounassa vierailu sekä lopuksi sukututkija Ari Kolehmaisen esitys sukututkimuksesta ja DNA:n hyödyntämisestä juurien etsimisessä. Toki suunniteltuun neljän tunnin tapaamiseen on varattu aikaa myös seurustelulle. 

Ilmoittaudu 22.7. mennessä sihteeri Aimolle, puh. 050 431 7540  tai sp aimo.holopainen@gmail.com. Jos tarvitset erikoisruokavaliota, muista mainita siitä ilmoittautumisen yhteydessä. 

Muista ilmoittautua ajoissa. Toki tapahtuman toteutuminen riippuu siitä, jatkuuko hyvä koronatilanne vielä kesälläkin. Toivotaan, toivotaan… Mutta jos tapahtuma joudutaan peruuttamaan, siitä ilmoitetaan kotisivuilla, facebookissa ja ilmoittautuneille henkilökohtaisesti.

Hallitus toivottaa niin sukuseuran jäsenet kuin muutkin tavalla tai toisella sukuun kuuluvat lämpimästi tervetulleeksi sukutapaamiseen!